Psykologi
Lukiopsykologina toimii Anssi Tikkanen.
Psykologin puoleen kannattaa kääntyä esimerkiksi, kun
- opiskelustressi tuntuu ylivoimaiselta
- haluat parantaa psyykkistä hyvinvointiasi
- ahdistuneisuus, pelot tai paniikkikohtaukset haittaavat opiskelua
- mielialan lasku on alkanut heikentää opiskelukykyäsi ja hyvinvointiasi
- olet kohdannut elämänkriisin, kuten joutunut osalliseksi onnettomuuteen tai sen silminnäkijäksi tai esimerkiksi menettänyt läheisen.
Psykologi Anssi Tikkanen on tavattavissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa Wilma-viestillä. Vastaanottotila löytyy päärakennuksesta 1.kerroksesta.
Syyslukukauden ajan koululla toimii myös opintojensa loppuvaihetta suorittava psykologiharjoittelija Oona Saikkonen. Lukukauden alussa Oona voi opiskelijoiden luvalla olla mukana joissain Anssin tapaamisissa ja myöhemmin syksyllä tapaa opiskelijoita myös itsenäisesti. Yhteydenotot tapaamisten tiimoilta toistaiseksi kuitenkin Anssin kautta.